22.11.2016

Kuuntelu, kiinnostus ja kannustus eri ikäisten johtamisessa



”Mielekäs työ, hyvä yhteishenki työkavereiden kesken ja alaistensa työstä kiinnostunut esimies.”  

Tässä tiivistettynä ajatuksia, joita sekä työuransa alussa olevat että kokeneet sosiaali- ja terveysalan ammattilaiset kertoivat, kun puheena olivat tärkeimmät asiat omassa työssä.  Edellä mainitut asiat osoittavat eri sukupolvien työhön liittyvien odotusten olevan ainakin osin yhteneväisiä. Ne osoittavat myös tärkeimpien asioiden kiteytyvän työhön, lähityöyhteisöön ja johtamiseen. Niiden merkitys on ilmeisen pysyvä huolimatta siitä, että kaikki kolme ovat suurissa muutoksissa. 

Susanna Kultalahden väitöskirjassa 1980- ja 1990-luvulla syntyneet Y-sukupolven edustajat kertoivat, että he odottavat työltä joustavuutta, arvostusta, yhteen hiileen puhaltamista, vaihtelevia työtehtäviä ja mahdollisuutta kehittyä. Työuransa alkuvaiheessa olevat arvostavat vapaa-aikaa, eikä työlle haluta uhrata liikaa. Palautteen saaminen ja kannustaminen ovat rahaa tärkeämpi palkkio Kultalahden tutkimustulosten mukaan.  Muutosvalmiudet ovat tulevien vuosien ammattilaisille edellytys työelämässä pärjäämiseen. Kenties meillä jo muutamia vuosikymmeniä työelämässä olleilla olisikin opittavaa nuoremmilta, esimerkiksi uudenlaista asennetta työhön sekä osaamista ja luontevuutta toimia digitaalisessa maailmassa.   

Eri sukupolviin kuuluvien työntekijöiden johtaminen haastaa yrittäjää ja kaikkia esimiestyössä olevia. On mietittävä työuransa loppuvaiheessa olevan henkilön työhyvinvointia ja samalla etsittävä toimivat työtavat nuorten aikuisten johtamiseen.  Siinä välissä ovat työuransa keskivaiheilla olevat, joista osa elämänsä ruuhkavuosia eläviä.  Ehkäpä eri ikäisten johtaminen kulminoituu kuunteluun, kiinnostukseen ja kannustukseen. Ne näyttävät olevan jokaisen ikäpolven odotukset esimiestä kohtaan. Kultalahden tutkimuksessa odotettiin esimiehen työskentelevän kuin valmentaja, joka palautteen ja vastuun kautta ohjaa työntekijöitä nykyisessä työssä ja myös koko työuralla. Hyvällä johtamisella eri ikäisten työntekijöiden yhteistyö voi toimia mainiosti ja toinen toisiltaan oppiminen on osaltaan edistämässä työn laatua ja tuloksellisuutta.


Liisa Kiviniemi yliopettaja, työnohjaaja  Oamk

Kultalahti, S. 2015 ”It’s so nice to be at work!” Adopting different perspectives in understanding Generation Y at work   Viitattu  18.11. 2016. http://www.uva.fi/materiaali/pdf/isbn_978-952-476-651-7.pdf


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti